Cinian blogi ja artikkelit

Vieraskynä

Maatalouden digitalisaatio

Koko EU etsii uutta teknologiaa maatalouden kilpailukyvyn parantamiseen

Cinian ValueNet-liiketoimintaekosysteemin julkaisu osuu Suomessa otolliseen aikaan, kun esimerkiksi Reijo Karhisen työryhmäkin on nostanut digitalisaation esiin keinoksi parantaa maataloustuloa. Tavoite on yhteinen koko Euroopan Unionille: ratkaisuja maatalouden kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseen etsitään kuumeisesti. Jahka ValueNetin päällä toimii useampia maatalouden datasovelluksia Suomessa, konkreettisia esimerkkejä uusista teknologioista kannattaa käydä esittelemässä Brysselissä.

sitaatitMaatalous on vanha elinkeino, mutta vanhanaikaista sen
toiminta ei ole.

Maatalous on vanha elinkeino, mutta vanhanaikaista sen toiminta ei ole. Maataloustuottajat ovat aina tarttuneet mielellään uuteen teknologiaan - nyt myös he haluavat hyödyntää digitalisaation tuomia mahdollisuuksia. Tietenkin niitä arvioidaan oman bisneksen kautta, konsulttina on euro. Ensin halutaan karsia kustannuksia ja sitten haetaan uusia lisätulojen lähteitä.

Tällä hetkellä maatalouden "data" on turhan usein A4-muodossa tai hajallaan järjestelmissä, jotka eivät keskustele keskenään. Iso data vaatii maataloudessakin laajaa yhteistyötä ja useita tahoja analysoimaan dataa. Data muuttuu arvoksi ja rahaksi vasta, kun sitä aletaan jakaa. Juuri tämän Cinia ValueNet mahdollistaa, koska siihen voi liittyä moni toimija ja ilman pelkoa datan omistajuuden rapautumisesta. Se luo edellytykset tehostaa maatilojen tuotannonohjausta, kehittää tilan omaa toimintaa datan avulla ja vähentää byrokratian kuormaa.

Viljelijä tarvitsee valmiin paketin, kokonaisuuden, joka toimii kuin junan vessa. Järjestelmän pitää olla helppo ja ymmärrettävä, sen pitää toimia millä tahansa päätelaitteella, ja siihen pitää päästä heti käsiksi vaikka traktorin ohjaamossa. Datan pitää myös olla viljelijälle käyttökelpoisessa muodossa, jotta se olisi hyödynnettävissä.

Ensi vaiheessa tärkeää on luottamuksen luominen nimenomaan viljelijöiden keskuuteen. Viljelijälle pitää kuvata hyvin, mitä etuja saa, jos lähtee mukaan. Tarvitsemme yhteiset pelisäännöt datan jakamiseen, ja niitä Euroopan Unionissa on laadittu kahden viime vuoden aikana. Cinia ValueNetin valttina on, että sen takana on Cinian kaltainen neutraali, suomalainen välitaso, joka huolehtii verkoston osapuolten luotettavuudesta.

 

Max Schulman, MTK:n vilja-asiamies EU:ssa, EU-alueen maataloustuottajien kattojärjestön Copa-Cogecan viljakasvityöryhmän pj.-

Kirjoittaja:

Max Schulman, MTK:n vilja-asiamies EU:ssa, EU-alueen maataloustuottajien kattojärjestön Copa-Cogecan viljakasvityöryhmän pj.-

Cinia on ohjelmistokehityksen koko elinkaaren asiantuntija – meiltä saat vaativien, ammattilaiskäyttöön suunnattujen digitaalisten palveluiden ja sovellusten muotoilun, suunnittelun, pystytyksen sekä ylläpidon, sinun tarpeisiisi räätälöitynä.

OTA YHTEYTTÄ